Aika paljon olen viime vuosien aikana kuullut eri tahoilta joskus voimakkaitakin mielipiteitä siitä, että ikäihmisten kannattaisi myydä kotinsa ja hurvitella rahansa, matkustaa yms. Mutta onko häneltä itseltään kysytty, mitä hän lopulta ihan oikeasti haluaa? Itse en ole kohdannut ainuttakaan vanhusta, joka haluaisi elää loppuelämänsä hoitolaitoksessa. Olen kyllä kohdannut vanhuksia, jotka haluavat edelleen hurvitella, muun muassa oma äitini (81v.). Mutta, ei oman kodin kustannuksella.

Mikäli kuitenkin tahto on esimerkiksi muuttaa lämpimimmille tonteille, ongelmaksi saattaa muodostua vanha omakotitalo poismuuttoalueelta, jonka arvo on lähellä nollaa, ellei jopa negatiivinen. Toisin sanoen, vaikka haluaisi luopua asunnosta, niin se ei mene kaupaksi. Toisaalta, jos haluaa pysyä viimeiset vuodet kodissaan, niin käyttöarvohan asunnolla toki voi säilyä.

Hoitolaitos harvoin korvaa oman kodin

Ajatus siitä, että myydään koti ja muutetaan aurinkorannoille saattaa kutkuttaa ikäihmisiä. Samassa yhteydessä kannattaa kuitenkin suunnitella, että jääkö tämän jälkeen rahaa enää taata miellyttävää loppuelämää omassa kodissa Suomessa. Hoitolaitos on edelleen useimmille kaikkea muuta kuin tyydyttävä vaihtoehto – jopa ne yksityiset laitokset, joiden piti olla ”keitaita”. Vaan eipä ole. Läheiset eivät välttämättä edes malta käydä vierailemassa hoitolaitoksessa, vaan asiasta muodostuu se viikon pakkopulla.

Olkoon siis kodin kauppa-arvo mikä hyvänsä, missä se ikinä sijaitseekin, se on silti jollekin ihmiselle se rakas oma koti. Hoitolaitoksessa ihmiset eivät ole läheisiä, mikä saattaa johtaa välinpitämättömältä tuntuvaan kohteluun, joka tapauksessa laitosmaisuuteen. Samoihin tiloihin on saatettu asuttaa vaikeasti muistisairaita potilaita. Se on yleensä katastrofi niiden ihmisten näkökulmasta, joilla tätä taakkaa ei ainakaan vielä ole.  Ja se niiiin tärkeä arkiliikunta saattaisi sittenkin ehkä hoitua luontevammin omassa kodissa.

Eräs hyvin tärkeä kysymys on, että haluavatko läheiset mieluummin käydä tervehtimässä vanhusta hoitolaitoksessa, vai mahdollisesti hänen omassa kodissaan, josta saattaa löytyä jopa yösija, sekä puitteet missä esimerkiksi voi valmistaa hänelle kunnon ruokaa, kutsua vieraita ja viettää yhteistä aikaa?

Sosiaalisuuden puutettahan vaihtoehto ”oma koti” ei täysin ratkaise, joissain tapauksissa ei ollenkaan, erityisesti jos läheisiä ei ole. Täytyy samalla muistaa, että kaikki vanhukset eivät ole enää sillä tavalla sosiaalisia, vaikka aikanaan ehkä olivatkin. Sitä oppii vanhetessa, rauhoittuessa ja viisastuessa arvostamaan myös omaa aikaa aivan eri tavalla. Sitä tulee myös kriittisemmäksi siitä kenen kanssa mieluiten haluaa aikansa viettää. Vastaus voi äkisti olla oma koira! Koirasta on ylettömästi seuraa, mutta sitähän ei hoitolaitokseen voi viedä.

Kodin käyttöarvo voi olla merkittävästi suurempi kuin vaihtoarvo

Kotiin pystyy järjestämään tarvittaessa kotisairaanhoidon sekä muut tarvittavat palvelut, olkoonkin, että näiden palveluiden laatua täytyy jonkun läheisen valvoa. Olen kuullut sanottavan, että ”hoidon laadun määrittää läheisten toiminta”.  

Mutta myös asumisen laatu täytyy pystyä varmistamaan. Kysymyksessä on ensisijaisesti kodin käyttöarvon ylläpitäminen silloin, jos kiinteistön euromääräinen arvo on saavuttanut jo pohjalukeman. Valitettavasti kiinteistöpalveluihin ei (ainakaan vielä) ole tarjolla muuta tukea vanhukselle kuin kotitalousvähennys (Verottaja) ja joissain tapauksissa mahdollisesti eläkeläisen asumisen tukeminen (Kela). Parempaa päivää odotellessa tämä asumisen ylläpito kaatuu siis pääsääntöisesti lähiomaisille ja ystäville.

Kiinteistön ollessa kysymyksessä välttämättömiä huoltokuluja tulee väistämättä. Lista on pitkä: kattojen ja rännien puhdistus, auraus, nurmikon leikkuu ja puutarhan hoito, suursiivoukset jne. Sitten tulee päälle vielä mahdolliset korjauskulut: mm. vesivahingot, kosteusvauriot sekä muut rikkoontuneet rakennusosat ja laitteet. Ylipäänsä rakennuksen tilan tarkistaminen ja tarkkailu on oma jatkuva urakka.

Tärkeää on pohtia, mikä on välttämätöntä ja mikä ei. Siihen on hyvä liittää näkemys siitä mikä on kiinteistön – ja erityisesti rakennuksen - arvo. Vaikka rakennus itsessään olisikin arvoton, saattaa tontilla olla arvo. Jos vapaata vakuuttaa on jäljellä riittävästi, voi nostaa lainan rakennuksen asumiskelpoisuuden ylläpitämiseksi.

Toimi näin

Haluat pitää läheisesi hänen omassa kodissaan, mutta et ole varma onko vakuutta riittävästi (lisä)lainan ottamiseen.

1. Pyydä auktorisoidun kiinteistöarvioitsijan (AKA) arviolausunto kiinteistöstä, jossa määritellään tontin ja rakennuksen arvo erikseen.

2. Tee ensisijaisesti minimitason huolto- ja korjaussuunnitelma sen perusteella, että rakennus pysyy vanhukselle asumiskelpoisena. Pyydä tarvittaessa asiantuntijan apua.

3. Tee suunnitelma, mitä läheiset voivat huoltaa ja/tai korjata itse?

4. Hyödynnä kotitalousvähennys korjaustöissä, jotka on teetetty ulkopuolisella. Huomioi myös lasten ja lastenlasten oikeus kotitalousvähennyksen hyödyntämiseen vanhempien tai isovanhempien kodin korjauskustannuksissa.

5. Jos kiinteistöllä on arvoa, voi nostaa lainan huolto- ja korjauskulujen kattamiseksi. Lainanoton yhteydessä on mahdollisuus neuvotella lyhennysvapaasta lainasta. Kaksi vuotta on usein maksimi, mutta sen voi siis uusia kahden vuoden päästä. Korot pitää toki maksaa. Muista myös kilpailuttaa lainannosto ja lyhennysvapaan lainan uusimiskulut.

6. Jos läheisenne haluaa matkustella ja asunto on välillä tyhjillään, myös vuokrausta kannattaa harkita vanhuksen matkojen ajan. Se on toki oma jumppansa järjestää asunto vuokrattavaan siivoon, mutta voi olla todella kannattavaa. Lyhytaikaisissakin reissuissa esim. Airbnb voi toimia oikeinkin hyvin.

Perikunnan kannattaa miettiä huoltotyöt ja peruskorjaustyöt myös kiinteistön arvonsäilyttämisen ja mahdollisesti jopa arvonkasvattamisen näkökulmasta, mikäli sijainti on sen kaltainen, että kiinteistöllä on arvoa. Kuntoarvio (mieluummin ainakin osittainen kuntotutkimus) kannattaa teettää rakennuksesta. Nimittäin, mikäli vain tontilla on arvoa, mutta rakennuksella ei, saattaa se vaikuttaa merkittävästikin korjaussuunnitelmiin. Asia on hyvä suunnitella ja kenties jopa aloittaa pikkuhiljaa etukäteen, eikä vasta hautajaisten lomassa.

Tärkeä asia on myös muistaa, että vanhus ei välttämättä itse ole pätkän vertaa kiinnostunut satsaamaan arvon säilyttämiseen tai arvonkasvattamiseen. Hän on korkeintaan kiinnostunut siitä millaiset verhot laitetaan. Eihän hän arvonkasvattamisesta tai myyntiarvosta mitään hyödy, kun siinä arkussa ei niitä taskuja ole. Tämä asenne on hänen oikeutensa. Arvonsäilyttäminen on yksinkertaisesti ja ainoastaan perikunnan intresseissä!

Vielä tärkeä huomio: Jos aletaan remontoida vanhuksen omaa kotia, niin täytyy ymmärtää, että vanhus ei välttämättä viihdy siinä ”valkoisessa ja harmaassa”, jota Suomen sisustuslehdet ja -ohjelmat ovat pullollaan ja mikä voikin jopa olla ”myynnillisesti” kannattavaa. Heille “Harmaa”-väri viittaa betoniin ja pommisuojaan, tai vähintäänkin kuravelliin. Valkoinen taasen ei ole heidän mielestään väri, mielikuvituksettomuuden puutetta, tekee kodin kylmäksi ja epäviihtyisäksi. Joten nämä suunnitelmat kannattaa suosiolla jättää tuonnemmaksi!

 Tehdäänkö arvio läheisesi kiinteistöstä ja kilpailutetaan mahdollinen laina?